Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Hanna Karikallion mielestä kuluttajien tottumuksilla on tärkeä rooli ruokahävikin ja siitä syntyvien ilmastopäästöjen torjunnassa. Järjestelmätason muutoksia tarvitaan, jotta maailman kasvavalle väestölle kyetään tuottamaan ruokaa ympäristön ja ihmisten kannalta kestävällä tavalla.
Maailman ruokajärjestelmä tuottaa tehokkaasti valtavat määrät edullista ruokaa, mutta ei ole kestävä. Ruuontuotanto nojaa halpaan fossiilienergiaan ja lannoitteisiin. Kun energian hinta nousee tai lannoitteiden saatavuus heikentyy, ollaan kriisin partaalla, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö, erikoistutkija Hanna Karikallio. Näin on käynyt Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.
”Maapallon väestö kasvaa, ja ruokaa tarvitaan yhä enemmän. Ruoantuotannossa on toistaiseksi onnistuttu tuottamaan ennätyssatoja vuosi toisensa jälkeen. Tasapaino on kuitenkin hyvin herkkä, ja vain pari epäonnistunutta satoa voi johtaa sen kaatumiseen. Ilmastonmuutoksen myötä yleistyvät sään ääri-ilmiöt ovat jo tuhonneet esimerkiksi Brasilian kahvisatoa, mikä on nostanut kahvin hintaa”, Karikallio toteaa.
Ruoantuotannon keskittyminen on suuri riski
Karikallion mukaan on suuri riski, että ihmiskunta elää vain muutaman viljakasvin ja muutaman eläimen lihan ja maidon tuotannon varassa. Monipuolisempi ruokakasvien valikoima ja maantieteellisesti hajautetumpi ruokajärjestelmä olisi kestävämpi myös kriisitilanteissa.
”Esimerkiksi vehnän, rehusoijan sekä auringonkukka- ja palmuöljyn tuotanto on hyvin keskittynyttä. Millään yksittäisellä maalla ei pitäisi olla niin suuri vaikutus ruoan globaaliin saatavuuteen kuin esimerkiksi Venäjällä on maailman merkittävimpänä vehnän viejänä.”
Elintarviketuonnin varassa ovat monet Afrikan ja Lähi-idän maat. Talousmahti Kiinakaan ei pysty ruokkimaan omaa väestöään itse. Vauraissa maissa sen sijaan ruokaa riittää roskiin heitettäväksi asti.
Hävikkiin päätyvällä ruoalla ruokkisi pari miljardia ihmistä
Globaalisti kolmasosa ruoasta menee hävikkiin. Tällä määrällä ruokkisi Karikallion mukaan pari miljardia ihmistä.
”Ruokahävikki on valtava ongelma. Pelkästään Suomessa ruokaa menee 450–500 miljoonaa kiloa vuodessa hävikkiin. Se tekee noin 25 kiloa henkeä kohti. Tämän ruoan tuottamisesta aiheutuu ihan samanlaiset päästöt kuin sen, joka syödään. Hävikkiruuasta aiheutuvien ilmastopäästöjen määrä vastaa 100 000 keskivertoauton päästöjä vuodessa.”
Suurin osuus hävikistä syntyy kotitalouksissa, kun kaapissa huonoksi mennyttä tai aterialta yli jäänyttä ruokaa heitetään pois. Karikallion mielestä kuluttajat voivat tehdä paljon hävikkiä ehkäistäkseen.
”Esimerkiksi ruokaostosten ja aterioiden suunnittelu auttaa. Ruokaa ei ehdi pilaantua jääkaapissa niin paljon, kun sitä hankkii omiin tarpeisiin sopivan kokoisissa pakkauksissa.”
Suomi tuottaa valtaosan syömästään ruuasta – lannoitteet ja energia tuodaan ulkomailta
Karikallion mukaan Suomi on ruoan suhteen hyvin omavarainen. Taustalla on onnistunut maatalouspolitiikka.
”80 prosenttia syömästämme ruoasta on tuotettu Suomessa. Näillä leveysasteilla on huonot ilmasto-olosuhteet ja kallista tuottaa ruokaa, mutta politiikalla on varmistettu, että meillä on silti omaa tuotantoa laajalti sekä viljassa, lihassa että maidossa. Ruoan saatavuuden häiriöt ovat olleet meillä pandemian aikanakin hyvin lyhytkestoisia. Tässä tärkein tekijä on toimiva ruokaketju alkutuotannosta kauppaan. Siitä kannattaa pitää kiinni.”
Lannoitteiden suhteen emme ole omavaraisia, mutta maataloudessa tarvittavan energian suhteen voisimme olla, Karikallio huomauttaa. Ympäristö- ja ilmastoasioihin on politiikassa herätty myöhään.
”Ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuuskysymyksiä, huoltovarmuutta ja maataloustuotantoa tarkastellaan usein erillään, vaikka ne kaikki liittyvät yhteen.”
Avointa keskustelua tarvitaan koko arvoketjussa
Karikallion mukaan ruoantuottajat osallistuvat tutkimuksiin mielellään ja janoavat uutta tietoa toimintansa kehittämisen avuksi. Hän peräänkuuluttaa avointa tiedonvaihtoa koko arvoketjussa, jotta siirtymä kestävämpään ruuantuotantoon voi toteutua.
”Monet maatalousyrittäjät ovat valtavan tietoisia markkinoista ja taloudesta, mutta kamppailevat toiminnan kannattavuuden kanssa. Kauppa saa kulutuksesta tietoa välittömästi. Tuottajatkin tarvitsisivat sitä, jotta voisivat reagoida muutoksiin nopeammin. Tieto pitäisi saada paremmin koko arvoketjun hyötykäyttöön.”
Hyvät keskusteluyhteydet ovat tärkeitä järjestelmätason suurissa muutoksissa.
”Ruoantuotannon on irtaannuttava fossiilienergiasta ja mineraalilannoitteista. Kiertotalouteen on kaikkien lähdettävä mukaan. Sen tutkimukseen tarvitaan rahoitusta ja paljon osallistujia. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä, jotta tuotannon sivuvirtoja saadaan hyödynnettyä laajasti, hävikki minimoitua, ravinteet kiertoon ja energiankulutus alas.”